Kaupallinen yhteistyö, VRP Rakennuspalvelut
Hiihdon aktiiviharrastaja Jarkko Kauppinen starttaa tänäkin vuonna Ski Marathonille. Jo useita kertoja mukana olleen Kauppisen tavoitteena on hyvä suoritus ja oman sarjan kärkisijoitukset Jyväskylän ja Peurungan upeissa hiihtomaastoissa, jotka kaartavat miehen kotitalon kulmalta.
Juuri hiihtomaastot olivat ratkaisevassa roolissa asuinalueen valinnassa, kun Kauppinen muutti kaksi vuotta sitten vaimonsa töiden perässä Tikkakoskelta Jyväskylään.
”Ladulle ja kauppaan piti päästä ilman autoa. Lisäksi kaupungin keskustaan piti olla mukava pyöräilymatka”, Kauppinen kertoo pariskunnan kriteereistä.
Kauppiset ostivat asunnon Jyväskylän Kangasrinteeltä, jossa talon takaa alkaa kymmenien kilometrien latuverkosto. Sepän ostoskeskus kauppoineen ja muine palveluineen sijaitsee kävelymatkan päässä, ja vaimo pääsee pyöräilemään viiden kilometrin työmatkansa mukavasti rantareittiä.

Uusi Kangasrinne kutsuu viihtymään
Nopeasti kehittyvä uusi Kangasrinne on yksi Jyväskylän kiinnostavista, asukkaiden tarpeiden mukaan kehittyvistä asuinalueista. Etelään aukeava Kangasrinne sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla vanhalla sairaala-alueella, ja siellä on mahdollista asua niin kerros-, rivi- kuin omakotitalossakin. Alueen rakentaminen on parhaillaan käynnissä, uusia kohteita tulee myyntiin keväällä.
Pysy kuulolla ja tutustu Kangasrinteen koteihin: kangasrinne.fi.